Omaishoitajuus tekee kodista puolijulkista tilaa, jossa kaikkien osapuolten yksityisyys rikkoutuu

Ihmisyyden monet puolet -blogi

Ulla Tikkanen
26.11.2024

Omaishoitajat toimivat monien vaatimusten ristipaineessa. Kotiin tarjottavien palvelujen ja laitoshoidon vähentäminen heijastuu suoraan omaishoitajien arkeen. He kokevat olevansa yksinäisiä ja sidottuja kotiin. Tai olevansa kuin avovankilassa, kuten yksi väitöskirjaani varten haastattelema omaishoitaja totesi. Iäkkäät omaishoitajat kantavat jo nyt merkittävää hoivavastuuta. Puolisoaan hoivaavat ovat jopa yli 85-vuotiaita, vanhoista vanhimpia. 

Parhaillaan Suomessa vietetään valtakunnallista omaishoitajien viikkoa. On tärkeää, että omaishoidosta puhutaan. Suomessa on kaikkiaan noin 350 000 pääasiallisesti läheistään auttavaa ja noin 50 000 on tehnyt omaishoitosopimuksen hyvinvointialueen kanssa. Mitä se tarkoittaa?

Kun omainen tekee läheisensä hoidosta sopimuksen hyvinvointialueen kanssa,  hän liittyy osaksi julkista palvelujärjestelmää. Kodista tulee hoivan paikka, puolijulkinen tila. Omaishoito sitoo monin tavoin yhteen hoidettavan ja omaishoitajan. Mutta lisäksi heidän arkeensa kuuluvat ammattilaiset. Ja läheiset.

Nämä sidokset muuttavat omaishoitajan arkea ja kodin elämää tavalla, jota pitäisi ymmärtää paremmin.

Sosiologi Norbert Elias  vertaa ihmisten välisiä sidoksia seuratanssiin. Niitä voi tarkastella ikään kuin jatkuvasti liikkeessä olevana suhteiden muodostelmana. Myös hoivaan liittyy keskinäistä riippuvuutta, kohtaamisia, rytmin muutoksia, katkoksia ja hetkiä, jolloin hoiva saa uusia piirteitä. Omaishoito määrittää arkea, mutta miten vahvasti, siinä on tunnistettavissa erilaisia vaiheita ja intensiteettejä. 

Huokoisessa omaishoidon arjessa itsestään selvä arki ja rutiini on murtunut. Puolisossa tapahtuvat muutokset aiheuttavat surua ja huolta. Kuormittavassa tilanteessa sidokset ulkomaailmaan katkeavat. Puoliso hiipuu omaan maailmaansa, eikä häntä voi jättää yksin kotiin. Kun arjesta tulee painavaa, hoito on fyysisesti raskasta ja  vaativaa. Lääkehoito ja kotihoidon tihentyvät käynnit tekevät arjesta pakottavaa.

Ei omaishoitajan työ ole sitä, että se katsoo jonkun perään ja laittaa ruokalautasen eteen, kyllä tässä on miljoona muutakin. Meillä on jokaisella ollut tämä lääkeruljanssi, haavanhoito ja tämmöiset vaipparumbat. No tietysti puhtaus ja kotikin pitäisi siivota joskus. Kyllä siinä on montaa lajia. 

Näin kertoo 72-vuotias Antero. Hän on yksi niistä omaishoitajista, joita haastattelin väitöskirjatutkimustani varten. Tutkimus käsitteli omaishoidon arkea ja hoivan sidoksia.

Omaishoitajuuden jokaisessa vaiheessa on sille ominainen päivän rytmi, sosiaaliset suhteet, kipupisteet ja kohtaamispisteiden määrä ja luonne. Ajan kuluessa omaishoidosta tulee yhä sitovampaa. Mitä painavampaa ja kiinnittävämpää omaishoidon arki on, sitä suuremman taakan omaishoitajat kantavat. Ja samaan aikaan muut sosiaaliset suhteet jäävät etäämmälle.

Lopulta kiinnittävä omaishoidon arki sitoo omaishoitajan ja hoidettavan kotiin. Koti alkaa muistuttaa sairaalaa, ammattilaiset ja hoitotoimenpiteet määrittävät arkea. Perinteisesti haavoittuvuus tihentää yhteisön verkostoa. Nyky-Suomessa omaishoitaja ja hoidettava jäävät kuitenkin hoivan tarpeen lisääntyessä yhä enemmän pelkästään kotihoidon ammattilaisten varaan. Kun ammattilaiset tulevat apuun ja koti muuttuu sairaalan kaltaiseksi, yhteisö etääntyy kodista. Sosiaaliset suhteet etääntyvät tai jopa katkeavat.

Ammattilaisilla ei kuitenkaan usein ole aikaa pysähtyä tunnustelemaan omaishoitajan ja hoidettavan jaksamista, vaan aika menee pakollisten hoitotoimenpiteiden suorittamiseen. 

Omaishoitajan ja hoidettavan välisen suhteen luonteen ymmärtäminen ja sen muotoutuminen omaishoidon eri vaiheissa vaatii empatiakykyä ja tahdikkuutta.

Miltä omaishoitajasta tuntuu, kun puoliso hiipuu omaan maailmaansa ja yhteiset muistot ja merkitykset häviävät? Miltä tuntuu, kun elinpiiri kapenee ja hoiva muuttuu yhä raskaammaksi, kun ystävät ja tuttavat häviävät ja ammattihoitajat täyttävät kodin? Mitä herättää tieto siitä, että lopullinen luopuminen on lähellä?

Entä se, ettei ei itse tule enää nähdyksi ja kohdatuksi? Oma tai läheisen sairaus tekee ihmisen haavoittuvammaksi, jolloin suhde toisiin ja yhteiskuntaan on avoimempi ja haavoittuvampi. Omaishoitajat kaipaavatkin kumppanuutta, jossa on kyse sekä arvostuksesta että asenteesta.

Kunnioitus on ilmaisua ja toimintaa, sanoo sosiologi Richard Sennett. Omaishoitajia ei tulisi jättää niin yksin huolehtimaan arjesta. Tämä koskee kaikkia ihmisiä läheisistä ammattilaisiin. Haavoittuneita, sairaita ja vanhuksia kohtaavien ihmisten olisi löydettävä riittävästi aikaa, oikeat sanat ja eleet. Myös omaishoitajat kaipaavat kohtaamista.

Sennett nostaa esiin taiteen merkityksen kunnioituksen ilmaisussa: "Taiteen avulla voi ilmaista kunnioitusta ja kurottaa eriarvoisuuden muurin yli. On tärkeää löytää paikkoja tieteen ja taiteen väliselle kohtaamiselle, tapahtumia, joissa 'sisin koskettuu'." Taiteen välityksellä on mahdollista välittää omaishoidon arjen tuntemuksia ja merkityksiä laajemmalle yleisölle. 

Yksi esimerkki siitä liittyy omaan työhöni. Tein yhteiskuntapolitiikan alan väitöskirjan omaishoitajista, ja siitä tehtiin myös lyhytelokuva.  Tanssija-koreografi Tiina Lindforsin ohjaama elokuva ammentaa tanssin ilmaisusta. 

Omasi, rakkaani -elokuva on kuvaus siitä, miltä omaishoitajasta tuntuu. Miltä tuntuu väsyä ja uupua? Miltä tuntuu, kun ei tiedä, mistä saa voimia jatkaa ja kun ammattilaiset pyrähtävät ovesta sisään ja heti ulos?

Elokuvan ohjannut Lindfors toteaa, että tanssi vetoaa liikkeen ja musiikin voimin suoraan emootioihin:

Väitöskirjassa, johon elokuvani perustuu, omaishoitajien elämä avautui eteeni kaikkine haasteineen ja vaikeuksineen. Väitöskirjan läpi puski elämämme suurin voima, rakkaus. Rakkauden voima ja pyyteettömyys saa sitoutumaan toiseen sellaisella tavalla, ettei halua päästää irti, ennen kuin on ehdottoman pakko.

Tiede ja taide edustavat kahta erilaista ja rinnakkaista maailmaa ja todellisuussuhdetta. Taiteen avulla voi puhutella tehokkaammin kuin pelkillä sanoilla, koska taide antaa tiedettä verevämmän tarttumapinnan, vetoaa tunteisiin ja rohkaisee uuteen ajatteluun.

32 minuuttia kestävä elokuva haastaa meitä näkemään sairaat ja vanhukset, jotka ovat yhteiskunnassa näkymättömiä. 

Kuinka voisimme ohikatsomisen sijaan katsoa kohti?

Elokuva Omasi, rakkaani (2018). Käsikirjoitus, koreografia, ohjaus Tiina Lindfors

Elokuva perustuu väitöskirjaan:
Tikkanen, Ulla (2016) Omaishoidon arki. Tutkimus hoivan sidoksista (HY, valtiotieteellisen tiedekunnan julkaisuja 5.2016) https://helda.helsinki.fi/items/c3934701-7f17-4d64-9f6c-1044e6a348dd

Sennett, Richard (2004). Kunnioitus eriarvoisuuden maailmassa. Tampere. Vastapaino 2004

Ulla Tikkanen on valtiotieteen tohtori, erikoishammaslääkäri ja tietokirjailija. Työuran hän on tehnyt ylihammaslääkärinä ja sosiaali-ja terveysjohtajana pääkaupunkiseudulla. Häntä kiinnostaa tieteen ja taiteen dialogi, estetiikka ja kulttuurihyvinvointi. Tärkeä asia elämässä on myös musiikki ja eri taiteen ja tieteen aloja yhdistävä Kauniaisten musiikkijuhlat, jonka perustajajäsen hän on.