Onnistuminen ei ole yksin itsestä kiinni

Ihmisyyden monet puolet -blogi

Johanna Linner Matikka
31.10.2022

Olen pohtinut ihmisten erilaisia mahdollisuuksia, onnistumisia, ylivoimaisia ponnistuksia ja todennäköisen ylittämistä. En pohdi yksin elintason nousua, jossa puutteesta nouseva saavuttaa taloudellista vaurautta. Enkä ainoastaan ilmiötä nimeltä luokkanousu, josta Katriina Järvinen ja Laura Kolbe kirjoittavat mainiosti kirjassaan Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa (2012).

Pohdin olosuhteiden ylittämisen ihmettä, joka läpäisee ihmisen kokonaisvaltaisesti, kaikilla olemisen ja kokemisen tasoilla. Asiaa voisi lähestyä esimerkiksi näin: kuinka opetella taitoluistelusta tunnettu kolmoisaxel hyppy, ilman mahdollisuutta valmennukseen, esimerkkiin, tukeen, kannustukseen ja resursseihin, kuten luistimiin ja harrastusmaksuihin?

Istuin lapsena seuraamassa muutaman kerran ystävieni taitoluistelutreenejä. Pieteetillä hiottujen ihmeellisten ihanien hyppyjen ja muodostelmien maailma oli minusta maaginen ja samalla täysin saavuttamaton. Saavuttamaton samalla tavalla kuin upouuden auton tuoksu, ihan oma huone ja hiihtolomien laskettelureissut. Baletti, pianonsoitto ja ratsastus, tuon ajan tyttöjen suosikit, olivat olemassa muiden arjessa mutta minä en osannut niistä edes haaveilla. Tämä ei johtunut yksin taloudellisten resurssien puutteesta vaan aikuisten sitoutumattomuudesta. Minulla ei ollut ketään, joka olisi kuljettanut minua harrastamaan monta kertaa viikossa, huolehtinut esiintymisasuista ja muista välttämättömistä varusteista. Eikä ketään, jolla olisi ollut aitoa kiinnostusta seurata onnistumisia tai kehittymistäni tai joka olisi edes ehdottanut kokeilemaan fyysisiä taitoja kehittävää harrastusta. Päinvastoin, kuulin usein, ettei kehoni ollut sopiva tanssiin tai voimisteluun. Olin erilaisesta tilanteestani tietoinen jo lapsena mutta vasta aikuisena ymmärsin, miten merkittävät seuraukset kasvuolosuhteilla oli myöhempään elämääni.

Onneksi tuona aikana asuinpaikkakunnallani oli kaupungin ylläpitämä nuorten kädentaidonpaja. Paikka tarjosi minulle keitaan toteuttaa itseäni monien erilaisten kädentaitojen kautta, ympärillä oli turvallisia ja kannustavia aikuisia, joilla oli aina aikaa jutella ja opastaa minua, milloin missäkin askareessa. Ja mikä tärkeintä, tarjolla oli kaikki resurssit kirjansidontaan, kankaanpainantaan, vaatteiden ompeluun, emali-ja lasitöihin vaikka nuken tekoon, jos se innosti. Saatoin tehdä mitä ikinä halusin, omin käsin ja ihan itse. Luoda jotakin tyhjästä, oman visioni pohjalta.

Minusta ei kuitenkaan tullut isona käsityöläistä mutta jonkinlainen luovan tekijyyden tuo harrastus minuun jätti. Opin nimittäin asettamaan tavoitteen ja toimimaan sen saavuttamiseksi.

Ihminen eroaa eläimestä kyvystään kuvitella asioita. Tulevaisuuksien kuvittelu, on eräänlaista muistelua – tämä havaittiin aivotutkimuksessa. Ne henkilöt, jotka olivat menettäneet muistinsa, eivät pystyneet myöskään kuvittelemaan tulevaa. Ja tässä on jotakin ainutlaatuisen merkityksellistä niiden näkökulmasta, jotka ponnistavat kohti parempaa elämää, kohti unelmiaan, ilman tukea, jota jokainen lapsi ansaitsee elämänsä alkutaipaleella. Näyttelijä Viola Davis #WomanKing kuvaa kärsimyksen ja puutteen värittämää lapsuuttaan kirjassaan Finding Me (2022). Davis kertoo opettajan kehottaneen häntä pitämään parempaa huolta hygieniastaan. Lapselle, joka eli arkea ilman lämmintä vettä ja saippuaa, asunnossa joka oli täynnä rottia, se oli kuin vierasta kieltä. Lapsi ei tiennyt mitä hänen tulisi huolehtia puhtaudestaan. Opettaja ei tullut ajatelleeksi olosuhteita, joissa Davis eli, koska todennäköisesti hän ei kyennyt kuvittelemaan, että joku lapsi elää sellaista arkea.

Huippusuorituksia ei yksikään urheilija, muusikko tai tieteentekijä saavuta ilman muiden tukea ja resursseja, joiden avulla nämä saavutukset ja niitä edeltäneet unelmat mahdollistuivat. Puhe vahvuuksista, itsensä ylittämisestä ja mahdollisuuksista voi sulkea ulos monia niistä, joilla ei ole ketään, joka kertoisi heille siitä potentiaalista mikä heissä on piiloutuneena, eikä ketään, joka toimisi esimerkkinä, valmentajana, kannustajana ja lampun kantajana pimeällä kujalla. Näiden lasten ja nuorten kohdalla voidaan puhua mahdottoman ylittämisestä sanonnan täydessä merkityksessä. Kun nämä lapset lopulta omaksi ja muiden yllätykseksi löytävätkin polkunsa, oman valonsa ja tiensä, he totisesti ovat ylittäneet mahdottoman. He ovat maksimoineet sen hyvän, jota ovat satunnaisesti saaneet.

Keskeinen kysymys yhteiskunnassa ja rakentuvilla hyvinvointialueilla on: pystymmekö edistysinnosamme ja kauniissa tulevaisuusmuistelussamme pitämään mielessä myös ne, jotka elävät keskellä kurjuutta? Pystymmekö kuvittelemaan olosuhteita, jotka ovat huomattavasti ikävämpiä, kuin ne, joissa itse kasvoimme? Tai kuten joskus asian laita on - muistamaan oma kasvuhistoriamme, vaikka olisimme onnistuneet luomaan aivan erilaisen arjen ympärillemme aikuisina.

Johanna Linner Matikka
on sote-asiantuntija, kouluttaja, väitöskirjatutkija ja tietokirjailija. Hän työskentelee sote-uudistuksen parissa. Hän on työskennellyt mm. lähisuhdeväkivallan ja mielenterveysongelmien parissa. Johanna on intohimoisen kiinnostunut ihmisen kyvystä selviytyä ja toipua vaikeista elämänkokemuksista. https://johannalinner.fi