Asiantuntija tietää, mutta saako hän myös tuntea?

Ihmisyyden monet puolet -blogi

Ida Mielityinen
29.4.2022

Olemme kaikki varmasti yhtä mieltä siitä, että päätöksenteon tulisi perustua faktoihin ja asioiden hyvään hallintaan, eli asiantuntemukseen. Kuten tiedämme, päätöksenteko on kuitenkin aina paljon muutakin kuin rationaalista päättelyketjua. Ongelmamme on, ettemme tiedä, miten tunteet ja asiat liittyvät yhteen. Miten ne yhdistyvät meissä itsessämme ja niissä lukuisissa yhteisöllisissä tilanteissa, joissa asiantuntijuutta jaetaan.

Asiantuntija – hän tietysti osaa ja tietää asiansa. Tuntija -sanan voi kuitenkin ymmärtää myös toisin: asiantuntija myös tuntee asiansa eri tavoin luissaan ja ytimissään. Vasta tätä blogia työstäessäni tulin itsekin ajatelleeksi, että tuo hieno suomen kielen sana pitää sisällään monia merkityksiä. Sehän voisi tarkoittaa myös konkreettista jonkin asian tuntemista fyysisesti. Useat, nykyään abstraktissa käytössä olevat sanat ovatkin aiemmin tarkoittaneet konkreettista tekemistä, tai vaikka koskettamista.

Muun muassa neuro- ja kognitiotieteellinen tutkimus on tuonut yhä tarkempaa uutta tietoa, miten erilaiset tunteet, väsymys, pelko ja muiden käyttäytyminen vaikuttavat tehokkuuteemme, luovuuteemme ja hyvinvointiimme.

Asiansa tuntija on usein työskennellyt asiansa kanssa pitkään, ehkä vuosikymmeniä. Kokemuksen myötä on kertynyt tietoa, mutta muutakin: sekaan on kerrostunut sekamelskaisessa suhteessa keskenään arvoja, identiteettiä, omanarvon tunnetta tai vaikkapa tiettyyn rooliin tai näkökulmaan samaistumista. Näihin sekamelskoihin törmäämme usein esimerkiksi organisaatioiden muutoksissa. Silloin johto ja HR ihmettelevät muutosten hitautta ja ihmisten käsittämättömältä näyttävää muutosvastarintaa. Pelko, kauhu ja häpeä ovat primitiivisiä ja valtavat voimat kerääviä tunteita. Ne myös heräävät meissä jokaisessa yllättäen ja yllättävän monenlaisissa tilanteista – myös työelämässä ja asioiden äärellä.

Asioiden tietämiseenhän ei sinällään pitäisi liittyä tunteita? Paitsi mielellään positiivisia ja voimaa tuovia tunteita, kuten innostusta, joka ruokkii motivaatiota. Edelleen moni ajattelee, että ”asiat tulisi käsitellä asioina”. En oikein ole koskaan ymmärtänyt, mitä se tarkoittaa.

Olen ollut tilanteissa, joissa äärimmäinen asiallisuus on tihkunut piukkaan pakattua raivoa. Asioissa kyllä pysyttiin, asiat käsiteltiin ja päätettiin. Useimmiten asiat ladotaan, pilkotaan ja kootaan uudestaan niin sanotusti asiapohjalta. Tunteita on silti saattanut huoneessa olla enemmän kuin neliöihin on mahtunut. Toki usein positiivisiakin, mutta niidenkin kanssa saatamme olla pulassa.

Kielteisten ja erityisesti tunnistamattomien tunteiden kanssa olemme usein pulassa.

Turhaudumme tietoon, omaan tai muiden tietämättömyyteen, tietojärjestelmiin, oman työn tai organisaation hitauteen, työkaveriin vääriin asenteisiin tai pölhöön käytökseen, esimieheen, johdon vääriin päätöksiin, organisaation hitauteen, muiden ymmärtämättömyyteen. Syitä on lukematon määrä.

Tietyn hetken tietyssä tunteessa, tietyssä reaktiossa yhdistyvät lopulta analysoimattomalla tavalla asiat ja asetelmat kotoa tai töistä. Reaktion tai sen voimakkuuden alkulähde saattaa olla jopa vuosikymmenten takaisissa tapahtumissa ja tunteissa. Oma tunne saattaa syttyä toisen käytöksestä tai itselle tiedostamattomasta assosiaatiosta.

Työhyvinvoinnista ei puutu tutkimusta – ja tietoa. Tunteiden kanssa olemme silti pulassa. Voimme linjata yhdessä, että tietyt tunteet eivät kuulu työpaikalle, mutta silti niitä ei saa pois meistä.

Tätäkin kirjoittaessa itselleni tuli heti tarve luokitella. Miten saisin excelöityä tunteet kategorioihin, joista näkyisi heti, mitkä niistä kuuluvat työpaikalle, mitkä kotiin, mitkä terapiaan. Mitkä käsitellään töissä, millä tasolla ja millaisin menetelmin...

Tällaisia tutkimuksia, taulukoita ja luokitteluja me teemme. Uskomme, että tutkimuksen myötä lopulta tiedämme tarpeeksi ja ongelmat ratkeavat. On valtavan hienoa, että tieteen ja teknologian avulla ymmärrämme jatkuvasti ihmistä ja sen käyttäytymistä paremmin. Tai yritämme ainakin varmistaa, että kaikki pääsevät tarpeen vaatiessa kuntoutukseen, terapiaan ja entistä ehompana takaisin kehään. Kertomaan voittajatarinoita, joilla on eittämättä montaa autettu ja lohdutettu. Mutta taulukot, tutkimukset ja sankaritarinat eivät vielä ole ratkaisu, sillä kaikki ne elävät yhteiskuntamme rakenteiden ja yhteisöjen ulkokehällä.

Tietämisen ja tiedostamisenkin jälkeen ongelmaksi jäävät arkielämän tilanteissa, jokapäiväisessä työssä luokistaan karkaavat tunteet. Niitä on myös parhailla asiantuntijoilla. Heillä, jotka tietävät eniten ja uskovat ymmärtävänsä itseään ja muita.

Voisimmeko kuvitella (työ)elämää, jossa asian-tuntijan tunteet nähtäisiin toisin? Jossa tunteiden kanssa uskallettaisiin olla monin eri tavoin?

Ei niin, että tunteet olisivat hallitsemattomina kaikkialla, rypisimme niissä, avautuisimme kaikkialla yksityisistä asioistamme, analysoisimme tunteita. Tarkoitan sitä, että tunteet saisivat uudella tavalla olla meissä, kehoissamme ja meidän välillämme. Kun ne kuitenkin ovat.

Mitä se voisi tarkoittaa kohdatessamme kokouksen alussa, uuden ryhmän aloittaessa tai vaikean asian äärellä?

Olen itse kasvanut aikuiseksi ajassa, jossa opetettiin tavoitteiden asettamisen ja sinnikkään yrittämisen arvo. Moni päätös, kirjoitus ja prosessi hoidetaan edelleen puskemalla, tiukassa prosessiohjauksessa.

Voisiko olla niin, että päätyisimme toisenlaisiin lopputuloksiin ja kompromisseihin, löytäisimme erilaisia asioita, jos uskaltaisimme yksilöinä ja yhteisöinä paremmin olla läsnä tunteiden kanssa? Kaikkien niiden tunteiden, mitä kukin hetki, tieto, ristiriita, tilanne tai asetelma meissä joka tapauksessa herättää.