Miksi annamme väkivallan jatkua?
Ihmisyyden monet puolet -blogi
Johanna Linner Matikka
22.4.2022
Ukrainan sota on yllättänyt meidät. Emme uskoneet, että tällaista voi tapahtua. Epäusko velloo meissä vihan, raivon, inhon, pelon ja epätoivon tunteina. Voi olla, ettei mieli suostu rauhoittumaan arjen tekemisiin ja uneen on vaikea päästä. Voi olla vaikea iloita oman elämän onnistumisista tai suunnitella kesän juhlia. Mitä jos Suomi on Venäjän seuraava kohde?
Sota on saanut maailman pohtimaan, mitä olisi pitänyt tehdä toisin, milloin olisi pitänyt puuttua ja kenen. Myös perhesurmien kohdalla käydään samankaltaisia keskusteluja: merkkejä oli ilmassa mutta ne haluttiin ohittaa, kääntää katse pois ja unohtaa. Miksi?
Väkivalta on rumaa, likaista ja väärin. Väkivalta on rikos. On vaikeaa hyväksyä, että ihmiset joiden tulisi rakastaa puolisoaan ja lapsiaan, kohtelevat näitä väärin. Väkivalta parisuhteessa, perheessä ja sukulaisten välillä rikkoo kuvan siitä rakkaudesta, johon me niin kovasti haluamme uskoa ja luottaa.
Myös omien kipeiden kokemusten kieltäminen voi pahimmillaan estää meitä tunnistamasta ympärillä olevaa väkivaltaa. Moni lapsena kaltoinkohdeltu ylläpitää tarinaa hyvästä lapsuudesta. Moni väkivaltaa kokenut nainen puolustaa julkisuudessa miehiä, joita syytetään seksuaalisesta häirinnästä ja raiskauksista. Kyse on käänteisestä itsen suojaamisesta. Sama asetelma on tunnistettava myös esimerkiksi ilmastokriisin ja koronapandemian kohdalla. Osa ihmisistä kieltäytyy uskomasta tutkittua tietoa.
Väkivalta ei ole koskaan yksityisasia eikä se ole ollut sitä sotien jälkeen Suomessakaan. Rintamalla traumatisoituneet miehet pahoinpitelivät perheitään ja sota jatkui kodeissa, siirtyen sukupolvelta toiselle kansalaisten pahoinvointina. Pahoinvointi maksaa yhteiskunnalle kasvavina sosiaali- ja terveydenhuollon kuluina ja usein vasta rahan kautta asiasta tulee yhteinen. Tehokkain tapa edistää yhteiskuntarauhaa ja kansanterveyttä on kuntouttaa rintamalta palaavat sotilaat ja tukea lähisuhdeväkivallan uhrien toipumista.
Resepti ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen ja sotien päättämiseen on kaikenlaisen väkivallan - luonnon riiston, lähisuhdeväkivallan ja kansakuntien välisen väkivallan tuomitsemisessa. Suuntaa on hahmoteltu ihmisoikeussopimuksilla ja kestävän kehityksen ohjelmissa. Väkivalta ja valhe vahvistuvat siellä, missä katse käännetään pois ja totuuden annetaan vääristyä palvelemaan vallanhimoisten etua.
Venäläisen uutiskanavan toimittaja Marina Ovsjannikova, joka kesken suoran lähetyksen vastusti sotaa, ja muut hänen laillaan rohkeat ovat pyrkineet rikkomaan valheiden valtamuuria mutta pysyvään muutokseen tarvitaan enemmistö.
Vuonna 2016 Syyrian sota tulvi median kautta kaikkien mieliin. Työskentelin tuolloin lapsiin kohdistuvan väkivallan kysymysten äärellä ja kirjoitin blogitekstin, jossa sodan väkivalta rinnastuu kodin yksityisyydessä tapahtuvaan väkivaltaan. Perheitään terrorisoivilla ja kansakuntia diktaattorien elkein johtavilla on samanlainen strategia: valheet, eristäminen, oman erinomaisuuden korostaminen, erimielisten vaientaminen, toisten omaan tahtoon pakottaminen väkivallalla tai sillä uhkailemalla.
Pelko on vahva hallitsija, se pienentää unelmat, murskaa toivon, uskon ja rakkauden, juuri ne ainesosat, joista rohkeus keitetään. Toivo paremmasta huomisesta, usko sitä kohti kurottautumista, rakkaus elämää ja kaikkia elollisia kohtaan, näistä syntyy muutos ja muutosta vallanhaluiset pelkäävät.
Miten voimme auttaa sodan jaloista juuri nyt pakenevia ihmisiä?
Ukrainalaiset pakolaiset tarvitsevat traumatietoista kohtaamista, arjen rutiineja, vakaita toisia ja toivoa siitä, että kotiinpaluu on tulevaisuudessa mahdollinen. Sota koskettaa jokaista jollain tavoin mutta erityisen raskasta se on niille ihmisille, joiden elämässä sota on jatkumo muille haavoittaville elämänkokemuksille. Murtuneen turvan jälleenrakennus vie ruhjeiden parantumista pidemmän ajan.
Ukrainalaisten kokemukset ovat kuitenkin myös meidän kokemuksiamme. Sama hätä on koettu Suomessa ennen ja kannamme noita kokemuksia vielä tänä päivänäkin. Miten sen voi tunnistaa ja miten sen voisi ottaa huomioon?
Traumainformoidun kohtaamisen ydin on turvan vahvistamisessa. Sitä ei voi antaa toisille, mitä itsellä ei ole. Jos oma mieli on täynnä huolta, pelkoa, katkeruutta ja vihaa, on tärkeää löytää keinoja luottamuksen, toivon ja turvan kokemusten vahvistumiseen.
Turvan vahvistaminen on siis aloitettava itsestä.
Rakenna yhteyttä toisiin, hakeudu turvallisten ihmisten seuraan.
Suostu näyttämään haavoittuvuutesi ja anna tunteille tilaa - itku ja nauru vapauttavat.
Rajoita mediasta tulevaa uutistulvaa. Keskity arjen askareisiin, ulkoile, liiku ja huolehdi riittävästä unesta. Hoivaa itseäsi asioilla, jotka tuottavat sinulle iloa.
Vaali uskoa, toivoa ja rakkautta - pohdi mikä sinulle on luovuttamatonta, minkälaisen maailman sinä haluat jättää jälkipolville?
Mitä hyvyys, kauneus ja totuus sinulle merkitsevät? Sitoudu näiden edistämiseen päivittäin, arjen teoilla on merkitystä.
Jos tarvitset apua lähisuhdeväkivaltaan, ota yhteyttä maksuttomaan Nollalinjaan p. 080 005 005. Jos haluat puhua Ukrainan sodan aiheuttamasta ahdistuksesta, saat tukea esimerkiksi Mieli ryn Kriisipuhelimesta p. 09 2525 0111.
Jos haluat auttaa Ukrainan pakolaisia vapaaehtoistoiminnalla, ota yhteys kotipaikkakuntasi auttamisverkostoihin, järjestöihin, kuten SPRn toimistoon tai esimerkiksi kotiseurakuntasi diakoniatoimistoon.
Johanna Linner Matikka
projektipäällikkö, YTM, sote-asiantuntija, sosiaalityöntekijä, kouluttaja ja väitöskirjatutkija. Kirjoittaja on työskennellyt vuosia lapsiin ja naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseen ja mielenterveyden edistämiseen liittyvissä kehittämistehtävissä. https://johannalinner.fi