Journalismin ei pidä lietsoa tunteita, vaan analysoida niitä

Ihmisyyden monet puolet -blogi

Anna-Stina Nykänen
27.1.2023

Vaalien alla tekee mieli puhua tunteista. Vaaleissa tunteet kuohuvat, äänestäjiä kalastellaan tunteita herättävillä puheilla, syytöksillä, lupauksilla. Faktat, ne valitaan tunteisiin sopivasti. Journalistien tehtävä on tarkistaa faktoja, mutta tunteiden hallinta – siinä me toimittajat olemme olleet heikkoja.

Laatujournalismia on pitkään hallinnut objektiivisen journalismin perinne. Keskitytään faktoihin, jätetään tunteet pois. Tai tehdään niistä psykologisoivaa self-helpiä, jolla yksilöstä tulee selviytyjä.

Tällainen journalistinen malli on tässä ajassa liian kapea, jopa vaarallinen. Laatujournalismin pitää ottaa haltuun myös tunteet. 

Tunteilla on iso yhteiskunnallinen merkitys. Kaikki yhteiskunnalliset valinnat ja päätökset herättävät tunteita. Usein ne myös saavat alkunsa tunteista. Kärsimyksen näkeminen Ukrainassa herättää meissä myötätuntoa ja halun auttaa. 

Historian vääryydet vaikuttavat valintoihin ja mielipiteisiin seuraavissakin sukupolvissa. Yhä vain mielipiteiden taustalla painavat sodat ja 1990-luvun lama, kokemukset siitä, että oman perheen ja suvun menetyksiä ei ole huomioitu.

Monet isojen ongelmien ratkaisut jumittuvat vastakkainasetteluihin, jotka perustuvat tunteisiin. Ne pitää selvittää ja tuoda julki, jotta päätöksenteko esimerkiksi ilmastonmuutosta koskevissa asioissa voi edetä. 

Tunteet, affektit, ilmapiiri, mieliala, ne myös muuttuvat maailman myötä. Juuri nyt, näiden vaalien alla, iso hyödynnettävä kansan tunnetila on epävarmuus. Koronapandemia, Ukrainan sota, ilmastonmuutos ja maailmantalouden heilahdukset herättävät syystäkin levottomuutta ja pelkoa. Suomalaisia ahdistaa, kun ei ole varmaa tietoa ja asiantuntijoiden antamat luvut, päivämäärät ja hinnat vaihtuvat koko ajan.

Kaikkiin kysymyksiin ei ole varmoja vastauksia, faktoja ei ole, vaikka toimittajat niitä kuinka tivaisivat.

Journalistien pitäisi pystyä käsittelemään myös tämän tilanteen tuottamaa epävarmuutta ja ahdistusta, eikä ainakaan lietsoa sitä lisää.

Paineita lisää sosiaalinen media ja tosi-tv, joissa tunteet ovat pääosassa. Jos laatujournalismi pitää kiinni perinteistä eikä osaa suhtautua tunteisiin, se putoaa kelkasta.

Some ja tosi-tv eivät ole journalismia. Somea eivät sido journalistiset pelisäännöt. Mikä olisi journalistisesti kestävä tapa käsitellä kollektiivisia tunnekuohuja?

Laatumedian pitää määritellä uusiksi suhteensa tunteisiin, miettiä, mikä on sille sopiva tapa käsitellä niitä. Nyt se usein päätyy seuraamaan somekohuja, uutisoi niistä, toistaa niitä, mutta ei analysoi niiden taustalla olevia yhteiskunnallisia tunnevirtauksia. Tilaa jää aivan liikaa salaliittoteorioille ja propagandalle.

Pahimmillaan siitä syntyy rumaa jälkeä. Journalistit ja asiantuntijat menettävät otteensa ja auktoriteettinsa. Tulee yllätyksiä, kuten Brexit ja oikeistopopulismin nousu tai rokotevastainen liike – mistä ihmeestä kaikki se kiihko kumpuaa?

Perinteisesti, siis historiassa, kansan mielialat ja yhteiskunnan ilmapiiri ovat kiinnostaneet päättäjiä. Miksi ne nyt on unohdettu?

Toimittajan työhön on selvästi vaikuttanut ainakin journalismin murros, digiaika. Se on vienyt huomion tekniikan ja talouden haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Niiden varjoon ovat jääneet inhimilliset tunteet, kehollisuus ja läsnäolo. Niin ne ovat jääneet monella muullakin alalla.

Yhä useammin oletukset, kysymykset, tiedonhankinta ja tulkinnat tehdään etänä – kaikilla aloilla. Se toimii huonosti, kun pitäisi pystyä tunnistamaan ja analysoimaan yhteiskunnallisten ilmiöiden tunnepuolia. 

Laatujournalismissa on tärkeää pitää kiinni siitä, että tunteita käsitellään yhtä hallitusti ja analyyttisesti kuin muitakin merkittäviä yhteiskuntaan vaikuttavia asioita. Siihen on vain kehiteltävä metodeja.

Tutkiva journalismi on ollut paljolti faktojen kaivelua. Omassa työssäni yritän muotoilla, mitä on analyyttinen tunnejournalismi, mietin variaatioita: etsivä journalismi, kohtaava journalismi, sovitteleva journalismi… Teen tantrajournalismia – siinä ollaan yhdessä ja ikään kuin hengitellään samaan tahtiin, annetaan tunteiden ja ajatusten nousta pintaan.  

Tunnejournalismissa ei ole kyse tunteiden vuodattamisesta tai terapiakirjoittelusta, eihän sellainen ole mitään journalismia. Kyse on tunteisiin liittyvän, kaikille tärkeän tiedon välittämisestä.

Journalismi on vuorovaikutusammatti. Tunnepuoli on osa työnkuvaa aina ja sen osaamista pitäisi opettaa ja arvostaa.

Ei riitä, että toimittaja esittää kysymyksiä ja tuo konemaisesti julki, mitä ihmiset sanovat – olivat he sitten tavallisia kansalaisia, asiantuntijoita, poliittisia päättäjiä tai niitä, joilla on taloudellista valtaa. Epävarmuus on nyt fakta, joka pitää hyväksyä ja elää sen mukaan. 

Nyt tarvittaisiin sitäkin tietoa, miten pelon kanssa eletään, miten se meihin vaikuttaa ja mikä auttaa selviämään. Se ei ole vain ´pehmeää´ psykologiaa, vaan muun muassa ´kovaa´ taloustiedettä: Riskien hallinta on sijoittajien arkea. Mutta miten tavallinen ihminen selviää siitä, kun pitäisi arvailla sähkön hinnan vaihteluita ja pelissä on koko elämä? 

Välillä on hyvä pysähtyä tarkkailemaan myös omia tunteita, jotka vaikuttavat työhön: ketä ihailen, keitä inhoan, mihin luotan, mitä pelkään, mille olen kääntänyt selkäni? Mitä oikein haluan? Jos menen kadulle tekemään gallup-kyselyä, kenet valitsen ja kenet ohitan? Samanlaisia valintoja tehdään koko ajan, työstä riippumatta.

Journalistin pitää etsiä totuutta. On kaivettava faktoja esiin aina vain, siitä ei pidä luopua. Mutta totuutta kohti mennään myös käymällä keskustelua, ajattelulla, syventymisellä, hyvällä ilmaisulla.

Ja miksi? Koska journalistin tehtävä on välittää tietoa, mutta myös lisätä ymmärrystä.

Anna-Stina Nykänen on Ihmisyyden monet puolet -blogin editori. Hän on Helsingin Sanomien toimittaja ja kirjailija. Työssään hän on lähtenyt kehittämään suomalaisten kahtiajakoja purkavaa journalismia. Muun muassa Helsingin Sanomien Tunne Suomi -sarjassa oltiin tunteita herättävien aiheiden äärellä, ei niitä lietsoen, vaan kuunnellen, läsnäollen ja oppien. Näin saatiin esiin sellaisia elämän ja kokemusten puolia, jotka eivät nopeassa ja asiakeskeisessä journalismissa nouse esiin.

Kollektiiviset tunteet, mielialat ja affektit ovat olleet tärkeässä osassa myös muun muassa Nykäsen korona-ajan eristyneisyyttä kuvaavassa kirjoituskokoelmassa Yksin kotona (2021 Into). 

Nykänen elää yksin Helsingissä. Hänellä on aikuinen poika. Nykäsen suuriin nautintoihin kuuluvat satunnaiset kohtaamiset tuntemattomien kanssa, eikä hän siksi koskaan pidä kaupungilla liikkuessaan kuulokkeita korvilla.

Henkilökuva: Liisa Takala