Kehon tieto on strategian uskalias, uusi suunta

Ihmisyyden monet puolet -blogi

Virpi Lehtinen
27.2.2023

Strategia määritellään ”suunnitelmaksi, jolla tavoiteltu päämäärä pyritään saavuttamaan”. Taktiikka taas on tapa, jolla tehdään strategiasta toimintaa. Strategioiden suunnittelu on alun perin liittynyt sodan- ja kaupankäyntiin. Tarkoitus on joko voittaa vastapuoli tai hankkia kilpailuetua suhteessa kilpailijaan. Entä jos käytössäsi olisi salainen voimavara, jonka avulla voisit havaita asioita, jotka eivät (vielä) ole tulleet näkyvästi havaittavan piiriin tai eivät ehkä koskaan tulekaan? Voimavara, jonka avulla voisit kehittää oikeellisuuden tunnistamisen kykyä ja siihen perustuvaa toimintaa – ja jota voisi opettaa ja oppia?

Kiinalaisen yin-yang-strategian mukaan se, joka havaitsee toimintaympäristöstä sen, mitä muut eivät havaitse, voittaa. Havaitseminen taas on olennaisesti kehollista, sen mallina on aistikokemus; etenkin näkeminen tai kuuleminen. Havaitsemattoman havaitsemiseen tarvitaan kuitenkin vielä jotakin muuta: joko kyky yhdistellä näkyvää uusin tavoin tai havaita vasta tulossa olevaa.

Myös länsimaisessa keskustelussa puhutaan salaperäisistä voimavaroista. Näitä ovat gut feeling (sanakirjassa näppituntuma) tai hunch (aavistus, vainu), jotka perustuvat niin ikään ympäristössä kätketyn havaitsemiseen tai toteutuvat suoraan havaintoperusteisena, spontaanina, oikeellisena toimintana. Näistä gut feeling liittyy selkeästi kehollisuuteen, sillä sen kirjaimellinen merkitys on ”sisälmys” tai ”suolisto”.

Eräässä psykopatiaa käsittelevässä asiantuntijateoksessa keskeisin ohje psykopaattien tunnistamiseen oli juuri tämän gut feelingin kuunteleminen. Suomeksi puhutaan ”munaskuista”, jotka kirjaimellisesti tarkoittavat munuaisia, ja kuvaannollisesti ihmisen sisimpiä ajatuksia ja tunteita. Munaskuissa voi esimerkiksi tuntua, jos tilanteessa ei ole kaikki kohdallaan, tai on itse tehnyt väärin.

Myös ”hunch” suomennettuna ”kutinaksi” viittaa kehollisuuteen. Entä jos nämä ilmaisut ovatkin alun perin keholliseen kokemukseen perustuvia sen sijaan, että ne olisivat vain kuvaannollisia? Kenties niiden konkreettinen kehollinen alkuperä on hälvennyt, ja olemme osin menettäneet kyvyn kuunnella niitä?

Sydämen särkyminen on jo lääketieteenkin tunnistamana kehollista konkretiaa, ja ihminen usein tuntee sydämen kohdalla tuon särkymisen tunnun. Romantiikan ajan kirjallisuudessa sydämeen liittyviä, usein kuvaannollisiksi käsitettyjä ilmaisuja on leegio. Lääketiede todistaa myös totuudellisuuden parantavasta vaikutuksesta. Eugene T. Gendlinin tutkimusten mukaan tunnemme oikeellisuuden nimenomaan kehossamme.

Vastaansanomattoman kehollinen ilmaus oikeellisuudelle nousee esille esimerkiksi eräässä jalkapalloilija Jari Litmasta käsittelevässä dokumentissa, jossa hollantilaisen jalkapallojoukkueen Ajaxin scoutti kertoo tuntevansa aina rintakehän keskiosassa, kun pelaajavalinta on oikea. Samoin syyrialainen tuttavani kertoo tuntevansa aina tuossa kehon osassa, kun päätös on oikea. Jack Taylor -dekkarisarjassa kerrotaan kirjailija Ernest Hemingwayn sanoneen, että siitä tietää tehneensä väärin, kun tuntuu kuin vatsaan olisi pistelty veitsiä.

Edellä esitettyihin esimerkkeihin lisäisin vielä filosofi E.T. Gendlinin kehollisuuden konkretiasta kaiken syntetisoivan felt sense -löydöksen. Felt sense merkitsee asian, tilanteen, ihmissuhteen tai itsesuhteen merkitystä sellaisena kuin se kehossa asettuu. Toisin sanoen tällainen voimavara löytyy oman kehosi sisäisyydestä, huomion häiriöttömästä ja lempeästä, vastaanottavaisesta suuntaamisesta kehosi sisätilaan.

Keho kantaa asioiden tietoiseen mieleen palautumattomia merkityksiä silloinkin, kun emme niitä havaitse. Jos käännämme huomion kehon sisätilaan otollisen ilmapiirin vallitessa, nuo merkitykset tulevat esille ja avautuvat.

Fokusoinnin käytäntö perustuu siihen, että jokainen meistä on kehollisena olentona koko ajan osa muuttuvia vuorovaikutusten verkostoja: tilanteita, jotka sisältävät myös tiedostamattoman kehoissa ja niiden välillä. 

Näiden verkostojen sisältämä tietämys on niin rikasta ja monipuolista, ettei tietoinen mielemme kykene sitä hahmottamaan tai pelkistämään siitä aina oleellista. Silloin voimme kääntyä fokusoinnin käytännön avulla kehomme puoleen selkiyttämään ja rikastamaan meille ilmenevää.

Kaikkiin näihin esimerkkeihin nojaten minulla on ehdotus: tämän felt sense -lukutaidon oppiminen ja kehittäminen on sekä yksilöllinen että kollektiivinen tehtävä, ja säästäisi meidät monelta sivupolulta ja ongelmalta.

Tällöin keho ei olisikaan se hämäryyden ja epätotuuden lähde, jollaisena sitä on länsimaisen filosofian ja uskonnon piirissä pitkään pidetty.

Sen sijaan kehon kuunteleminen avaisi uuden, rikkaamman ja jäsentyneemmän ymmärryksen strategioiden laatimisesta ja toimeenpanosta. Se toimisi aina saatavilla olevana apuna kaikissa elämään ja työhön liittyvissä kysymyksissä.

Virpi Lehtinen
on filosofian tohtori ja filosofi, joka toimii Arkeomytologisen instituutin Euroopan haaran koordinaattorina. Lehtinen on tutkinut sukupuolieron filosofiaa ja ruumiillisuuden roolia siinä, miten asiat tulevat meille oleviksi. Lehtinen opettaa fokusointia, filosofista kehotietoisuuskäytäntöä ja koordinoi Feminiinisen monet kasvot-luentoja ja -työpajasarjaa Kriittisellä korkeakoululla.