Konemaisessa maailmassa sielu on unohdettu – ja se on katastrofi

Ihmisyyden monet puolet -blogi

Johanna Matruka
26.5.2022

Mikä on aikamme suurin kriisi? Ehkä se, että ihminen yrittää elää kuin kone.

Koneiden jykevän esiinmarssin seurauksena 1900-luvun ihminen alkoi arvostaa maailmassa sitä, mikä muistutti häntä koneesta tai koneen tavasta toimia: tehokkuutta, loputonta valmiutta, yhdenmukaisuutta, kykyä suorittaa tehtävä ilman omatunnon häirintää.

Ihminen alkoi arvostaa muissa ihmisissä sitä, mikä muistutti häntä hänen suhteestaan koneeseen: hän arvosti toisissa sitä, mikä tuotti hänelle välitöntä hyötyä.

Ja lopulta, ihminen alkoi arvostamaan itsessään sitä, mikä muistuttaa koneesta: mallista poikkeamatonta kehoa, suorituskykyä ja piittaamattomuutta.

Tämä saattaa olla syynä siihen, että elämme nyt keskellä pitkäkestoista kriisiä.

1900-luvun ihmisen rakkaus ja ihailu laitteita kohtaan muutti hänen suhtautumisensa ruumiillisuuteen, vanhenemiseen, ihmisiin, seksiin, luontoon, omaan osaansa maailmassa. Hän pyrki ikuisesti tulemaan siksi, mitä ei ole: juuri paketista nostetuksi koneeksi, olennoksi jolla ei ole historiaa, siteitä eikä tunteita.

Eikä myöskään sielua.

Edeltävällä vuosisadalla tehtiin huima hyppäys myös yksilön tai kulttuurin sielullisuuden karkottamiseksi tai jopa eliminoimiseksi.

Lapsilla on luontainen tahto ja taito kokea ihmeitä ja viehättyä ylevästä. Koneista hullaantuneessa maailmassa tämän tahdon ja taidon säilyttäminen on vaikeaa. 1900- luvulta alkaen kaikelta mystiseltä on kadonnut elintila.

Sielu on kokenut inflaation. Sielusta on tullut kirosana, joka liittyy uskontoihin. Niitä taas pidetään pelkkänä vallan- tai hyväksikäyttönä. Tai sitten sielu on tässä ajassa jotakin ei-todellakaan-vakavasti-otettavaa. Se on vitsi, liittyy new age -bisnekseen tai akkojen typeryyksiin.

Käsi sydämelle: Sielussahan on jotain akkamaista. Se on koneen vastakohta: Sielu on epämääräistä, vaikeasti selitettävissä, vaikeasti osiin purettavissa. Sieluun ei ole manuaalia. Siinä missä on helppo käsittää, mihin ihminen tarvitsee ruumista ja mieltä, sielulla ei ole mitään järkevää käyttökohdetta eikä tarkoitusta. Maailmassa, joka arvostaa koneita, sillä ei voi olla mitään arvoa.

Menköön siis menojaan, joku sielu. Ja samalla: menköön menojaan taide. Menköön myös tiede ja tutkimus, silloin kun se ei ole selkeästi mitattavissa tai hyödyllistä. Menköön menojaan hengellisyyskin, mitä silläkin on virkaa.

Koneet eivät tarvitse sielua. Siksi 1900-luvun ihmiselle me olemme keho yhdistettynä mieleen. Se riitti hänelle. Hän ei ehkä nukkunut öitään kovin hyvin, mutta asiat olivat elämässä kuitenkin hyvin selkeitä.

Selkeys on turvallista, ja sitä ihminen todella tarvitsee. Sillä se, joka haluaa olla täydellinen kone, tietää, että ei sitä koskaan tule olemaan. Elämä on mahdottoman yrittämistä. Lopussa koneen kohtalona on rikkoutuminen, tarpeettomaksi tuleminen, roskan osa.

Minäkin kuulun 1900-luvun ihmisiin. Minulle sielu on hyvin vaikea sana, sillä  selkärankareaktiossani yhdistän sen lähinnä jääkaappimagneettien värssyihin. Näin alas olen päässyt, näin vähän olen itse oppinut arvostamaan sitä osaa itsessäni, joka haltioituu, mykistyy ihmeen edessä ja rakastaa pyyteettömästi.

Myös minä olen kuluttanut loputtoman määrän energiaa laihduttamiseen, sen sijaan että olisin isontanut. Myös minä olen pohjimmiltani vihannut taidetta, outoa tutkimusta ja naiseutta, vaikka kaikkea niitä edustan. Olen vihannut itseäni, niin kuin jokainen joka pelon takia nauraa tai häpäisee sielun.

Siksi minulla on tänään missio.

Minussa, ihmiskunnassa ja maailmassa on varjoihin painettu sielu.

Minäkin liityn heihin, jotka sanovat, että meillä ei ole mitään mahdollisuuksia, jos jatkamme näin. Jos halveksumme sielua, todellisuuden toiseuteen pakotettuja puolia.

Minun on saatava olla, maailmalla täytyy olla lupa olla kokonainen. Vihdoin. Nyt.

Johanna Matruka
Käsikirjoittaja, ohjaaja ja esitystaiteilija (KuM), hahmoterapian ja seksologian opiskelija sekä TRE-ohjaaja. Merkityksellisiä asioita Johannalle: seksuaalisuus, kuolema, kosketus, kehorituaali, merkityksellinen paikka. Taide. Pyhä.