Ulkopolitiikassakin tunteilla on paikkansa – Mika Aaltolan puolustuspoliittisiin perusteluihin vaikutti myös vauva
Ihmisyyden monet puolet -blogi
Mika Pantzar
18.5.2022
Television ajankohtaisohjelmassa ulkopolitiikan kovan asiantuntijan haastattelun taustalta saattoi kuulla lapsen itkua. Haastateltava Mika Aaltola kertoi olevansa lapsenhoitovuorossa. Hän jopa perusteli puolustuspoliittista kantaansa oman lapsensa tulevaisuudella.
Toivoisin, että näkisimme useammin abstraktin ja kylmän analyyttisen puheen taustalla olevia inhimillisiä vaikuttimia. Paljastetaan naamiot ja tuodaan inhimilliset taustat ja omat intressit selkeämmin esiin.
Jokainen meistä tekee oma historiaansa kokemus- ja tunnemaailmansa perusteella. Itselleni lapsuus liberaalia edistysuskoa täynnä olevassa Tapiolassa on ollut tärkeä vaikutin esimerkiksi kirjoittaessani kirjoja teknologian historiasta ja tulevaisuudesta.
Politiikka on paitsi asiallista niin myös henkilökohtaista. Näin kertoi presidentti Koivisto aikoinaan, kun haastattelimme häntä Kansantaloudelliseen aikakauskirjaan. Hallituksessa kaikki tiesivät, kun Kalevi Sorsalla oli vatsavaivoja. Koivisto kertoi itse päätyneensä vuoden 1967 jättidevalvaatioon matkalla lastenklinikalta mökille. Liian kauan oli annettu Assin sormessa tikun mädäntyä. Nyt tarvittiin radikaalia kirurgista toimenpidettä, Suomessakin.
Natokeskustelu on avannut myös uutistoimituksissa aikaisempaa selvemmin tien tunnepuheeseen, jossa on vihaa ja rakkautta. Ylen toimittaja Tukholmassa kertoo Niinistön vierailussa eniten elähdyttäneen, kun kuninkaan ja presidentin vaunut lipuivat kahden maan lippurivistön läpi.
Kun presidentti kehotti naapurimaan diktaattoria katsomaan peiliin, luulen että monella suomalaisella oli samanlainen tunnereaktio kuin minulla: Perkeleen jätkä, katso peiliin!
Yhtä lailla luulen tunteen olleen jaettu, kun pääministeri Marin puhui sodan uhreista kyynel silmässä.
Poliittisessa puheessa kuten myös vaikkapa akateemisessa tutkimuksessa omat tunteet ja inhimilliset intressit usein piilotetaan sanahäkkyröihin. Nykytutkijat kuitenkin tietävät, että päätöksenteossa on mukana tunnetta yhtä lailla kuin asiaa.
Puhdas rationaalisuus on myytti.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että järjen käytöstä pitäisi luopua. Mutta puhuttaessa vaikkapa strategioista tai poliittisista linjauksista, järjenkäytön teeskentelystä olisi kuitenkin syytä luopua.
Isoja päätöksiä ja linjaratkaisuja tehtäessä on syytä tunnistaa inhimillisen elämän kaikki puolet, historiat nouseva arvomaailmat, syvät tunteet, muistot ja jopa keholliset kokemukset.
Näistä kaikista asioista on kyse myös Suomen liittyessä Natoon. On naurettavaa kiistää, ettei siinä olisi kyse myös tunteista, eikä se ole huono asia. Siksi niistä täytyy puhua.