Lihavuus ei ole itsekurin puutetta, eikä ratkea syömällä vähemmän ja liikkumalla enemmän

Ihmisyyden monet puolet -blogi

Anette Palssa
29.7.2022

Väestön painokäyrät ovat olleet nousussa 70-luvulta lähtien. Varmasti yhtä kauan on asiaan yritetty vaikuttaa monenlaisin projektein. Minun yksi sukujuuristani ulottuu Pohjois-Karjalaan ja muistan lapsuuden jääkaapin ovessa olleen punaisen sydämen, jossa luki Pohjois-Karjala-projekti.  

Samaan aikaan kun kansan paino on noussut, terveysvalistusta ja tietoa on tarjolla kiihtyvällä vauhdilla. Elintavoissa onkin tapahtunut paljon hyviä asioita: kasvisten käyttö on lisääntynyt, samoin liikunnan harrastaminen. Saattaa tulla yllätyksenä, mutta myös sokerin käyttö vähentynyt jatkuvasti 70-luvulta lähtien. Samoin liikuskelu ja fyysinen työ on vähentynyt, vaikka kuntoliikuntaa harrastetaan enemmän. 

Myös geeneillä on vaikutuksensa painoon. Norjalaistutkimuksessa huomattiin, että 35-vuotias norjalaismies, jolla on lihavuuteen altistavia geenejä, painaisi nykypäivänä 14 kiloa enemmän kuin 60-luvulla. Puolet tästä kilomäärästä selittyy geeneillä ja puolet elintavoilla. 

Lihavuus on kehittynyt melko nopeasti ja tätä muutosta ei selitä se, että ihmisten itsekuri olisi jotenkin muuttunut dramaattisesti muutamassa vuosikymmenessä. Sen sijaan ruoka- ja elinympäristömme on muuttunut dramaattisesti. Hyvää ja maittavaa ruokaa on helposti saatavilla ja nykyisessä ympäristössä on helppo syödä hieman liikaa suhteessa omaan energian tarpeeseen. Kun tähän yhdistetään vielä hieman stressiä, huonoa unta ja tunnesyömistä, voi olla, että lopputuloksena on painon nousu.

Vaikka on selvää, ettei kansan painon nousu selity itsekurin muuttumisella, todella usein tarjotaan kuitenkin ongelman ratkaisuksi itsekuriin perustuvia menetelmiä. Edelleen terveydenhuollossa kehotetaan lihavaa laihduttamaan syömällä vähemmän ja liikkumalla enemmän. Ottamaan, jossei nyt suoraan itseä niskasta kiinni, mutta homma haltuun nyt kuitenkin. Lihavat kohtaavat todella paljon ennakkoluuloja ja lihavuuteen liitetään ominaisuuksia kuten laiskuutta ja saamattomuutta, jotka eivät mitenkään pidä paikkansa. Lihavuuden pelko (fatfobia) on vallalla ja hoikkuus on etuoikeus siinä missä ihon väri, sosiaali-ekonominen asema ja perhetausta.

Lihavuudesta ja sen aiheuttamista terveysongelmista puhutaan korostetusti, vaikka paino on vain yksi hyvinvointiin vaikuttava asia. Vastuu lihavuudesta sysätään usein yksilön omalle tai lapsen lihavuuden kohdalla, vanhempien vastuulle. Siitä huolimatta, että tutkimuksissa ja käytännön elämässä on voitu todentaa, ettei kyse ole yksilön valinnasta ja jotta muutosta voi tapahtua, tarvitaan se kuuluisa kylä avuksi. 

Mitä ihan jokainen voisi tehdä vaikuttaakseen siihen, että voisimme väestötasolla paremmin? Jokainen voisi istua alas ja pohtia omaa suhdetta painoon ja lihavuuteen. Tunnistatko fatfobiaa, lihavuuden pelkoa, joka voi ilmentyä halveksuntana ja ajatuksissa muhivina vääristyminä, että lihavuus on valinta ja itseaiheutettua ja siitä on päästävä eroon keinolla millä hyvänsä? 

Jos olet terveydenhuollon ammattilainen, tutki tarkkaan omaa mieltäsi, toimintatapojasi ja työyhteisöäsi, ethän sinä ole se pahin halveksija ja terveysterroristi? Ethän sinä ole se, joka kehottaa lihavaa laihduttamaan, ilman sen enempiä keskusteluja ja apukeinoja? 

20-vuotisen ravitsemusterapeutin uran aikana olen kohdannut tuhansia ihmisiä. En ole huomannut, että paino olisi ollut määrittämässä ihmisen itsekuria, päättäväisyyttä tai kykyä tarttua toimeen. Lihavien ihmisten elämänhistoriassa on ollut kohtia, jotka ovat vaikuttaneet myös painoon. Joskus ruoka on ollut ainoa keino löytää turvaa alkoholistiperheessä tai lähimmäisen kuoleman hetkellä. Joskus reipas ja iloinen koululainen on kuullut terveydenhoitajalta, että paino nousee nyt liikaa ja päättänyt, että alkaa laihduttamaan, mikä on johtanut painonvaihtelukierteeseen tai syömishäiriöön. Joskus elämä on heittänyt jatkuvasti kapuloita rattaisiin ja voimat yksinkertaisesti hiipuneet. Joskus syntymästä aivot ovat olleet neuroepätyypilliset, ja sen kanssa eläminen on vaikuttanut myös syömiseen. Joskus lapsuudessa ei ole ollut mitään mallia hyvästä ja terveellisestä ruokavaliosta. Joskus jääkapissa on usein ollut vain valo. Joskus loukkaantuminen, työttömyys, työuupumus, mielensairaus, fyysinen sairaus on suistanut elämän pois radaltaan.

Vastuu kansan lihomisesta ei ole kellään ja se on jokaisella. Hoito alkaa hyväksymällä ihmiset sellaisena kuin he ovat sekä myötätunnolla itseä ja toisia kohtaan. Hoito jatkuu ymmärryksellä, että kyse on todella muusta kuin itsekurista ja laihduttamisesta. Hoidon perustassa on hyväksyntä, ettemme ole samasta puusta veistetty ja painon sijaan kannattaa keskittyä laajemmin hyvinvointiin. Tärkeintä on muistaa, että jokainen päättää itse, haluaako lihavuuttaan hoitaa – ja tämä autonomia on ehdoton!

Anette Palssa
Anette on ravitsemusterapeutti, joka haluaa edistää ruokailoa sekä ravitsemuksen ja syömiskäyttäytymisen laaja-alaista ymmärrystä. Taistelee dieettikulttuuria ja fatfobiaa vastaa.

Henkilökuva: Hanne Manelius