Pitkiä hoitosuhteita, kiitos! — Ihmisyyden monet puolet

Ihmisyyden monet puolet -blogi

Pekka Louhiala
22.4.2022

Kuvittele, että joudut käymään lääkärin vastaanotolla vuoden aikana kymmenen kertaa. Saat valita kahdesta vaihtoehdosta: kohtaat aina saman lääkärin tai joka kerta eri lääkärin.

Rohkenen arvata, että valitset ensimmäisen vaihtoehdon. Useimpien ihmisten intuitio sanoo, että tästä on hyötyä sekä potilaalle että lääkärille ja mahdollisesti myös yhteiskunnalle. Mutta mitä itse asiassa tiedetään vakituisen hoitosuhteen vaikutuksista tai ylipäätään hoitosuhteen merkityksestä? Onko aihepiiristä tieteellistä näyttöä?

Hoidon jatkuvuutta on tutkittu paljon ja sen merkityksestä on julkaistu myös suomenkielisiä katsauksia. Tutkimusten mukaan potilaat ovat tyytyväisempiä, noudattavat hoito-ohjeita paremmin ja tarvitsevat harvemmin sairaalahoitoa.

Hoidon jatkuvuuden merkitys on todettu myös silloin, kun mittarina on se kaikkein lopullisin eli kuolleisuus. Vuonna 2018 julkaistun systemaattisen katsauksen mukaan 82% mukaan otetuista tutkimuksista osoitti hoidon jatkuvuuden liittyvän alentuneeseen kuolleisuuteen. Koska kyseessä olivat ns. havainnoivat tutkimukset, syy-yhteyden päätteleminen ei ole yksioikoista. Syy-yhteyden puolesta puhuu kuitenkin se, että yhteys havaittiin kolmessa maanosassa, yhdeksässä eri maassa ja monenlaisissa terveyden huollon järjestelmissä.

Hoitosuhteen vaikutuksia on tutkittu myös monista muista näkökulmista. Ymmärrettävästi hoitosuhdetta ei voida tutkia kaksoissokkokokeilla, joita usein pidetään luotettavimpana tutkimusmenetelmänä hoitotutkimuksissa. On vaikea kuvitella, mikä olisi ”lumehoitosuhde”, johon oikeaa hoitosuhdetta verrattaisiin.

Hoitosuhteen osatekijöitä on kuitenkin tutkittu myös satunnaistetuissa asetelmissa monilla eri tavoilla. Brittiläiset tutkijat tekivät katsauksen, johon koottiin satunnaistettuja tutkimuksia, joissa oli tutkittu empaattisen ja positiivisen viestinnän merkitystä. Keskimääräinen hyöty empatiainterventioista ja rohkaisevista viesteistä oli tilastollisesti merkitsevä mutta pieni. Vaikutus oli suurempi silloin, jos tutkittava asia oli subjektiivinen (esim. kipu).

Myös negatiivisten odotusten vaikutusta on tutkittu, vaikka eettisistä syistä ei ole hyväksyttävää arpoa potilaita ryhmään, jossa he saisivat kielteisen viestin. Esimerkiksi eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun hoitotutkimuksessa potilaat satunnaistettiin kahteen ryhmään, josta ensimmäiselle ei mainittu lääkkeen mahdollisista vaikutuksista seksuaalitoimintoihin, ja toiselle ryhmälle kerrottiin niistä. Kun näistä haitoista kysyttiin 6 ja 12 kuukautta myöhemmin, toinen ryhmä raportoi niistä kolminkertaisesti ensimmäiseen nähden.

Jaettu päätöksenteko tarkoittaa sitä, että potilas ja lääkäri punnitsevat yhdessä hoitovaihtoehtoja ja niiden hyviä ja huonoja puolia. Potilaan osallistuminen omista asioistaan päättämiseen on tietenkin arvo sinänsä, mutta vain silloin, jos tämä itse haluaa sitä. Myös jaetusta päätöksenteosta on tehty satunnaistettuja tutkimuksia, joiden mukaan potilastyytyväisyys paranee osallistumisen myötä, mutta objektiivisesti mitattavissa hoitotuloksissa ei usein ole eroa.

Tieteen keskeinen tehtävä on ottaa selvää asioista, joista luulemme tietävämme. Hoitosuhteen tutkimus on osoittanut, että hyvien hoitosuhteiden hyödyt eivät rajoitu potilaiden subjektiivisiin kokemuksiin. Etenkin pysyvät hoitosuhteet tuovat myös objektiivisia hyötyjä, ja parhaimmillaan tuovat lisää elinvuosia.