Psykoanalyytikkojen anteeksipyyntöä edelsi kova taistelu

Ihmisyyden monet puolet -blogi

Olli Stålström
16.8.2022 

Ihmisyyden monet puolet -verkosto aloitti yhteiskunnallisten valtarakenteiden syväkritiikin.

Ilahduin lukiessani psykoterapeutti Nina Alfthanin kirjoituksen, joka julkaistiin Ihmisyyden monet puolet -blogitekstinä 13. heinäkuuta. Siinä Alfthan kysyi, miksi Suomen Psykoanalyyttinen Yhdistys (SPY) esitti vasta Helsinki Pridessä 1. heinäkuuta 2022 julkisen anteeksipyynnön sen johdosta, että psykoanalyyttinen teoria ja käytäntö olivat Sigmund Freudin kuoltua muuttuneet sortoideologiaksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan. Alfthan kertoo kuuluvansa seksuaalivähemmistöön ja kysyy itse terapeuttina ihmetellen, miksi näin räikeän epäkohdan oli sallittu jatkuvan yli vuosisadan ja miksi psykoanalyyttisen sairausleiman kriitikot yritettiin hiljentää erilaisin voimakeinoin. Olen kiitollinen Nina Alfthanille, joka kirjoituksessaan viittaa vuonna 1997 hyväksyttyyn väitöskirjaani. Se käsitteli samasukupuolisen seksuaalisuuden sairausleiman historiaa Suomessa, mutta myös WHO:n tasolla koko maailmassa sekä itse Freudin perustaman IPA:n piirissä. Tämä järjestö siis viimeinkin esitti julkisen ammatillisen anteeksipyynnön 26. huhtikuuta 2022. Tiedän jotakin siitä, miksi anteeksipyyntö on ollut kovan työn ja tuskan takana.

Olen itse käynyt läpi uskonnollispsykoanalyyttisen kujanjuoksun. Isäni suku toi Suomeen 1940-luvulla Moraalisen varustautumisen (MRA) ideologiaa, jonka mukaan maailmassa vallitsee kaksi toisiinsa kytkeytynyttä pahaa, joita vastaan on taisteltava kaikin keinoin: kommunismi ja homoseksualismi. Isäni oli ollut vaihto-oppilaana Hitlerin Saksassa olympiavuonna 1936. Hänen veljensä tappoi itsensä, koska ei jaksanut elää homona siinä ilmapiirissä. Sukuteologimme oli Osmo Tiililä, joka tuli tunnetuksi siitä, että hän teologian tohtorina erosi julkisesti evankelisluterilaisesta kirkosta vastalauseena sille, että siellä alettiin 1960-luvulle tultaessa lieventää seksuaalivähemmistöihin kohdistunutta rikokseksi ja sairaudeksi leimaamista. Isäni korkeakirkollisen sukutaustan ansiosta pääsin keittiön kautta tutustumaan arkkipiispa Mikko Juvan ja hänen vaimonsa, Therapeia-säätiön koulutuspsykoanalyytikko Riitta Juvan ajattelutapaan. Heidän tyttärestään Kersti Juvasta, kolmannesta serkustani, tuli jo varhaisvaiheessa järjestötoverini Setassa. Isäni suvun Suomeen tuomasta uskonliikkeestä on kirjoittanut väitöskirjan teologian tohtori Sixten Ekstrand otsikolla Tro och Moral. Oxfordgrupprörelsen och MRA i Finland 1932–1955.

Elämäni kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana isäni suvussa vallitsi niin ehdoton tuomio samasukupuolista seksiä kohtaan, että en olisi edes uskaltautunut asettua vastarintaan. Makasin vuosina 1970–1975 yhteensä 960 tuntia psykoanalyysissä, jonka ilmaistu tarkoitus oli muuttaa minut ”normaaliksi”, kuten sen aikakauden tunnetuin psykoanalyytikko Edmund Bergler saarnasi. Olen kuvannut tuskallista, kallista ja tehotonta eheytymiseen tähtäävää psykoanalyysiani teoksessa Saanko olla totta? (Gaudeamus 2011). Analyysi repi minut rikki ja tuli kalliiksi, mutta isä maksoi, sillä pitihän suvun maine pelastaa. 

Ihmettelin psykoanalyytikon asettamia rajoituksia ja ehtoja. Hän kielsi minua etsimästä miesseksiä puistoista, sillä olinhan tullut paranemaan kehityspysähtymästäni. Minua myös ihmetytti se, että hän kielsi minua lukemasta psykoanalyyttisia kirjoja ja psykoanalyysiin kohdistuvaa kritiikkiä. Selitteenä oli silloisten psykoanalyyttisten ideologien (Bergler, Bieber) varoitus, että potilaat saavat kriittisestä kirjallisuudesta aineksia vastarinnan palvelukseen ja voivat alkaa ”ajeerata” eli ns. acting outilla vastustaa psykoanalyytikon määräyksiä. Alkuvuosina olin tottelevainen ja kiltteydestä kipeä, sillä en pystynyt edes kuvittelemaan, että olisi mahdollista elää homona oloissa, joissa olimme syntisiä, sairaita, rikollisia ja jouduimme jatkuvan väkivallan kohteiksi Mäntymäellä ja muissa kruisailupaikoissa. 

Elämässäni tapahtui täyskäännös, kun kielloista huolimatta olin seurannut psykoanalyyttisiä kirjoja ja huomasin että USA:n psykiatriyhdistys APA päätti poistaa samansukupuolisen rakkauden tautiluokituksestaan vuonna 1973. Silloin tajusin selkeästi, miten olin itse tarjoutunut kidutuksen ja hyväksikäytön kohteeksi, koska olin ollut täysin itsesyrjinnän vallassa. Loikkasin suoraan psykoanalyytikon sohvalta Setan aktivistiksi ja katumielenosoittajaksi. Olin niin täynnä intoa, että minut valittiin varapuheenjohtajaksi. Toimitin Setan periaateohjelman ja aloin valmistella ensimmäistä suomenkielistä tietoteosta aiheesta (Rakkauden monet kasvot, 1984). Toiminta mitä erilaisimpien vallankäytön muotojen risteyskohdassa ei ollut helppoa ja jouduin erilaisten ideologioiden repimäksi. Ajauduin huutoriitaan niin taistolaisten kuin kiihkokristillisten kanssa. Itse olin omaksunut aineksia moraalifilosofien Bertrand Russell, Immanuel Kant ja Mahatma Gandhi linjasta. En ole mitään ideologista oppirakennelmaa omaksunut kokonaan dogmaattisesti kirjoituksista. Omaksuin tunnuslauseekseni Gandhin sanoman ”Ole itse se muutos, jonka haluat nähdä maailmassa”.

Väitöskirjani johti siihen, että minut haastettiin käräjäoikeuteen syytettynä solvauksesta. Syynä oli se, että olin väitöskirjassani huomauttanut psykoanalyytikon tekemästä virheestä julkisessa tekstissään. Julkaistun tekstin kommentoinnista tehtiin rikosilmoitus. Rikosilmoituksen tehnyt psykoanalyytikko vaati, että ”tohtori Stålströmin rikollinen toiminta on lopetettava”.  Väitöskirjaani vaadittiin tuhottavaksi. Nina Alfthanin kirjoituksessa on oikeudenkäyntiä koskevassa, sinänsä erinomaisessa osuudessa muuan erhe, joka on syytä korjata. Alfthan kirjoittaa, että syytteestä olisi luovuttu. Näin ei tehty, vaan kävin läpi koko pari vuotta kestäneen oikeusprosessin asianajaja Matti Wuoren avustuksella. Siinä vaiheessa hain asiantuntijatodistajia APsaA:sta, APA:sta (American Psychoanalytic Association ja American Psychiatric Association) sekä Helsingin yliopistosta. Oli ikävä huomata, että myös suuren lääkärikirjan toimittajiin oli ujuttautunut autoritaarisia asenteita. Sen kustantaja varoitti homoaktivisteja aiheuttamasta ”taloudellista haittaa” lääkärikirjan julkaisijalle. Minua inhotti nähdä sisältä käsin, miten yhteiskunnan ylemmissä kerroksissa käytettiin valtaa ja rahaa alempien luokkien hallintaan. 

Minua masensi, kun jouduin kritiikin kohteeksi myös tietynlaisen yksisilmäisen feministi-ideologin taholta. Moitittiin sitä, että kaksi miestä, Matti Wuori ja minä, puolustauduimme psykoanalyytikkoa ja yleistä syyttäjää vastaan, jotka sattuivat olemaan naisia. Sitä pidettiin esimerkkinä miesten perinteisesti harjoittamasta naisten sorrosta. Matti Wuori ja minä emme lainkaan voineet hyväksyä näin ahdasta ja sisäänlämpiävää syyttelyä. Onneksi olen jaksanut kärsivällisesti selittää asioita myös feminismikiihkoilijoille, olinhan suorittanut Kristiina-instituutin naistutkimuksen kurssin vastaväittäjäni Tuija Pulkkisen johdolla jo väitöstäni viimeistellessäni. Pitkäaikainen kollegani Michael W. Ross kirjoitti artikkelin minun tapauksestani Routledgen julkaisusarjaan otsikolla The Last Book-Burning Trial of the Twentieth Century: The Stålström Dissertation and the Challenge of Homophobic Authority vuonna 2009. Hän siis piti tapausta 1900-luvun viimeisenä kirjaroviota koskevana oikeudenkäyntinä. Nykyisen keskustelun Suomessa käynnisti erikoislääkäri, psykologi ja dosentti Gustaf Molander tammikuussa 2020 Helsingin Sanomissa julkaistussa artikkelissa, jossa hän vaati anteeksipyyntöä psykoanalyysin nimissä tehdystä vähemmistösyrjinnästä. Tämän jälkeen käynnistyi dialogi SPY:n kanssa. Se johti ensin psykoterapeuteille suunnattuun seminaariin ja sitten Helsinki Pride 2022 tapahtumassa julkaistuun anteeksipyyntöön.

On suuri helpotus, että Suomessa on vihdoin uskallettu alkaa julkaista kansainvälistä monitieteistä ja empiiriseen näyttöön perustuvaa tutkimusta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oloista ja asemasta. Uranuurtajana on turkulaisen psykologin Aleksi Jalavan perustama Sateenkaarisohva -niminen jatkokoulutusohjelma erilaisille psykoterapeuteille. Minut pyydettiin yhdeksi tämän koulutusohjelman luennoijaksi, kun koulutus alkoi vuonna 2021.

Olemme viimein aloittaneet avoimen dialogin, joka perustuu tutkittuun tietoon, ei vallankäyttöön ja uhkauksiin.

Stålström, Olli (1997) Homoseksuaalisuuden sairausleiman loppu [Väitöskirja]. Helsinki: Gaudeamus (Helsinki University Press).

Olli Stålström on teoreettisen fysiikan dipl.ins. (1973). Väitöskirjan hän teki lääketieteen sosiologiassa aiheesta Homoseksuaalisuuden sairausleiman loppu (Gaudeamus 1997) Itä-Suomen yliopistosta. Seta-aktivisti vuodesta 1974, periaateohjelman kokoaja 1974-76. Mielenterveysyhdistys Helmin aktivisti vuodesta 1998. Olli Stålström on julkaissut huomattavan määrän artikkeleita mielenterveyspolitiikasta sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä. Stålström on luennoinut kouluissa, yliopistoissa ja psykoterapeuttien koulutuksissa.