Ukrainan alueella elänyt rauhanomainen sivilisaatio voisi olla Euroopan uusi esikuva

Ihmisyyden monet puolet -blogi

Harald Haarmann ja Virpi Lehtinen
10.6.2022

Ukrainalaisilta riistetään parasta aikaa mahdollisuus rauhanomaiseen elämään. Harva tietää, että Venäjän sotakoneisto aiheuttaa tuhoa maassa, jonka alueella on aiemmin elänyt tuhansia vuosia kestänyt rauhanomainen sivilisaatio.

Konflikteja, hierarkioita ja poliittista valtapeliä on alettu pitää itsestäänselvyytenä. Siihen meidät meidät on totuttanut otaksuma sotaisasta Antiikin Kreikasta länsimaisen sivilisaation saarekemaisena, aiemmista kehityskuluista irrallisena alkuperänä. Tutkijat ovat kuitenkin löytäneet todisteita sitä edeltäneestä, rauhanomaisesta ajasta.

Voisiko siitä tulla Euroopalle uusi esikuva?

Jo 1990-luvun alussa liettualais-amerikkalainen arkeologi Marija Gimbutas tunnisti Vanhaksi Euroopaksi nimeämänsä sivilisaation ääriviivat, josta puhutaan tänään Tonavan(laakson) sivilisaationa. Sittemmin kaleidoskooppista kuvaa alueen kehitysvaiheista on tarkennettu arkeologisen, historiallisen ja kielitieteellisen tutkimuksen avulla.

Uudet tutkimukset vahvistavat Gimbutasin hypoteesit tasa-arvoon perustuvien yhteiskuntien rauhanomaisesta rinnakkainelosta. Alueella harjoitettiin kaupankäyntiä laajalti n. 6000-3000 eaa. Ainutlaatuinen kukoistavan kulttuurin ja uraauurtavien teknologisten ja yhteiskunnallisten keksintöjen ajanjakso kesti ainakin 3000 vuotta. Tärkeimpiä teknologisia keksintöjä olivat auran käyttö, kirjoitusjärjestelmä, numerosymbolit, savenvalu, metallin sulatus ja rakennustaito. Yhteiskunnallisia keksintöjä olivat tasa-arvoinen ja hierarkiaton yhteiskuntamalli, esi-demokraattiset hallintorakenteet, rauhanomainen rinnakkainelo sekä yhteishyvän keskeisyys.

Vanhan Euroopan sivilisaation ydinalueena toimi Kaakkois-Eurooppa, jossa arkeologit ovat viime vuosina suorittaneet vilkkaasti kaivuita. Kauppareittien verkosto ulottui Kiovasta Wieniin, Mustanmeren rannikoille ja Baltian alueelle, Keski-Eurooppaan, Ranskaan, Italiaan ja Aigeianmeren saaristoon.

Tuo kauppamaailma oli aivan kuin Euroopan unionin prototyyppi.

Nyt sotatoimien kohteena oleva Länsi-Ukraina kuului myös Vanhan Euroopan sivilisaation piiriin. Kiovan eteläpuolella syntyivät 4000-luvulla eaa. ensimmäiset kaupungit, joista joissakin oli jopa l0 000 asukasta 400 hehtaaria käsittävällä alueella. Tuolta ajalta on viitteitä kansalaisneuvoistoista ja tehtävään valituista johtajista muodostuvasta hallinnollisesta infrastruktuurista. Kyse oli siis eräänlaisesta demokratian esimuodosta paljon ennen Antiikin Kreikan poliksia.

Vanha Eurooppa ei kaatunut yhteiskunnan sisäiseen tai ulkoiseen epävakauteen, kuten niin monet muut sivilisaatiot. Tapahtumien kulku muuttui karjanhoitoa harjoittavien nomadien saapuessa alueelle Etelä-Venäjän aroilta. Nämä ryhmät olivat proto-indo-eurooppalaisia, jotka tulivat aaltoina Euroopan eri osiin eri aikoina. Tästä todistavat viimeaikaiset dna-tutkimukset.

Heidän kulttuurissaan yhteiskunnalliset hierarkiat ja aseelliset selkkaukset olivat arkipäivää. Ne sulautuivat osaksi Vanhan Euroopan sivilisaatiota ja muuttivat sitä.

Kielitieteelliset tutkimukset todistavat, että juuri sanat ”rauha” (eirene) ja ”rauhanomainen kilpailu” (amilla) osana urheilukilpailuja tai kaupankäyntiä ovat muinaiskreikkaan Vanhan Europan sivilisaation piiristä omaksuttuja lainasanoja. Sanaa eris, kiista tai sota, oli omasta takaa; kieli heijasti kulttuurien elämismaailmaa.

Homeerisesta Kreikasta lähtien sodat, kriisit ja lyhyet rauhanajat ovat vuorotelleet Euroopassa. Länsimainen sivilisaatio ja sen itseymmärrys on perustunut konfliktikeskeiselle ajattelulle ja toiminnalle.

Yhtä hyvin voisimme mieltää itsemme ja yhteiskuntamme Vanhan Euroopan rauhanomaisen sivilisaation jatkajiksi. Näin voi kuitenkin tapahtua vasta kun koulutuksessa ja julkisessa keskustelussa luovutaan eurooppalaisen sivilisaation alkuperää koskevasta vanhentuneesta käsityksestä.

Vanhan Euroopan tutkimuksella on paljon annettavaa Yuval Noah Hararin, Rutger Bregmanin sekä Daniel Graeberin ja David Wengrown viimeaikaisten teosten keskustelulle ihmislajin hyvyydestä ja pahuudesta.

Eurooppalaisuuden historiasta löytyy siis ajanjakso, jonka opit ovat pitkälti hyödyntämättä länsimaisen ihmisen tai yhteiskunnan ja kulttuurin itseymmärryksen ja kehitysmahdollisuuksien suhteen. Näinä aikoina noita oppeja ja niiden ihmisyyttä vahvistavaa vaikutusta tarvitaan enemmän kuin koskaan.

Harald Haarmann on saksalainen, Suomessa asuva lingvisti, kulttuuritieteilijä ja filosofi. Hän on julkaissut yli 70 kirjaa, joista vertaisarvioituja, tieteellisten kustantamoiden julkaisemia on yli 50. Hän on saanut useita palkintoja työstään. Vuodesta 2003 lähtien hän on toiminut Arkeomytologian instituutin varapuheenjohtajana ja sen eurooppalaisen, Suomessa sijaitsevan haaran johtajana. Haarmann on innostunut Vanhan Euroopan sivilisaation tutkimuksesta alun perin siksi, että sieltä löytyy uusi ja yllättävä käsitys ihmisyydestä. Hänestä on hyvä tietää, että konflikti- ja sotakeskeisyydelle on vaihtoehtoja ihmiskunnan historiassa.

Virpi Lehtinen on filosofian tohtori ja filosofi, joka toimii Arkeomytologisen instituutin Euroopan haaran koordinaattorina. Lehtinen on tutkinut sukupuolieron filosofiaa ja kehon roolia siinä, miten asiat tulevat meille oleviksi. Vanhan Euroopan tutkimus vastasi moniin hänen kysymyksiinsä siitä, millainen suunta tässä ajassa olisi tarpeen. Lehtinen opettaa myös fokusointia, filosofista kehotietoisuuskäytäntöä Kriittisellä korkeakoululla.