Visionäärisen keksimisen ytimestä löytyy yllättävä taito

Ihmisyyden monet puolet -blogi

Asta Raami
22.6.2023

Genetiikkaa ja kromosomeja tutkinut Barbara McClintock on yksi ihailemistani keksijöistä. McClintockin kyky tutkia uutta ja jäsentää tietoa oli poikkeuksellinen ja ylivertainen. Ehkä juuri tämän vuoksi hän on historian ainoa nainen, jolla on vain omissa nimissään oleva lääketieteen Nobel.

McClintockin ylivertaisuutta kuvaa tilanne, jossa tutkijakollega Stanfordin yliopistossa oli ajautunut umpikujaan Neurospora- homeen kromosomiston tutkimisen kanssa ja kutsui McClintockin apuun. McClintock syventyi ongelmaan muutaman päivän ajan, muttei päässyt eteenpäin. Kiukustuneena tilanteesta hän suuntasi puistoon ja istahti suurten eukalyptuspuiden alle. Hän kertoo itkeneensä vähän ja mietiskelleensä noin puolisen tuntia. 

Ja sitten yhtäkkiä, hän tiesi, että pystyy selvittämään kaiken ja juoksi takaisin laboratorioon. Ja kas, kromosomit olivat nyt sekä hänen että muun työryhmän näkyvillä. McClintock työskenteli vielä viisi päivää kromosomiston parissa ja edisti tuon yhden viikon aikana tutkimusta enemmän kuin koko muu työryhmä kolmen edellisen vuoden aikana. Mikä oli McClintockin tietämisen salaisuus? Miten hänen onnistui löytämään tien ulos umpikujasta niin lyhyessä ajassa? Kirja A feeling for the organism: the life and work of Barbara McClintock paljastaa hänen käyttämänsä yllättävän menetelmän. Se eroaa merkittävästi tavasta, joilla yleensä ratkaisemme ongelmia.

Perinteisesti ongelman kohdatessamme alamme työskennellä ongelman parissa. Esimerkiksi keräämme dataa, jota sitten käsittelemme eri tavoin tai kehittelemme ideoiksi. Ajattelemme että ongelman työstäminen on tie ratkaisuun. Saatamme myös etsiä ulospääsyä henkisestä painolastista syyttäen olosuhteita, kiirettä, tiedon puutetta, resursseja, muita henkilöitä tai pelastautua sanomalla, että tilanne on mahdoton. Toisin sanoen, etsiä syitä ja selityksiä itsemme ulkopuolelta. 

McClintock teki joitain päinvastaista, sillä hän oivalsi, että umpikujan syy on oma kyvyttömyys nähdä. McClintock kuvaa, että se mitä hänelle tapahtui eukalyptuspuiden alla, oli ratkaisevaa. Silloin hänessä itsessään tapahtui muutos, joka mahdollisti ratkaisun näkemisen. McClintock ei jatkanut tuloksetonta työskentelyä ongelman parissa vaan siirtyi työskentelemään itsensä kanssa. Jokin esti häntä näkemästä – ja este oli hän itse. Hän siis työskenteli saadakseen näkökyvyn, jolla ylittää esteet. McClintockin mukaan ainut mitä pitää tehdä, on siirtää itsensä sivuun ratkaisun edestä, toisin sanoen unohtaa itsensä. Että kaikki on lopulta yhtä ja erillisyys on vain harhaa. 

McClintock kuvaa, että kun hän tutki kasveja, hän oli aidosti kiintynyt jokaiseen kasviin ja hän tunsi kasviyksilöt niin hyvin, että olisi voinut kirjoittaa kustakin elämäkerran. McClintockin yllättävä taito oli siis empatia, joka yhdistyi sisäiseen tietämiseen. Kun hän katsoi maissin tähkää, hän kykeni näkemään sisäisillä silmillään saman, minkä hän myöhemmin näki mikroskoopissa. Eikä tämä hänen menetelmänsä pettänyt häntä kertaakaan.

McClintock on myös kuvaillut, että kun hän katsoi oikein intensiivisesti mikroskooppiin tutkiessaan kromosomeja, niin kromosomit kasvoivat ja olivat hänen ympärillään. Ne olivat hänelle kuin ystäviä. Tämä oli hänen ensisijainen tapansa hankkia uutta, tutkimukselle korvaamatonta tietoa. Ei ihme, että McClintockille alettiin naureskella, mcclintockismista tuli synonyymi epätieteellisyydelle ja hän joutui lopettamaan akateemisen julkaisemisen kunnes hänet kolme vuosikymmentä myöhemmin hänet palkittiin uraauurtavasta elämäntyöstään Nobelilla.

Tapausesimerkki osoittaa, että nerokas oivaltaminen edellyttää myös muita taitoja kuin niitä, joihin tieteellinen menetelmä perustuu. Tarvitaan itsetutkiskelua, empatiaa ja rohkeutta sisäiseen oivaltamiseen. Uskaltaisimmeko nähdä kuinka taitavia ja viisaita voisimme olla, jos olisimme valmiit hetkeksi unohtamaan oman tärkeytemme. Kykenemmekö näkemään empatian ja itsen kanssa työskentelyn porttina omaan nerouteemme? Rohkenemmeko suunnata katseemme sinne, missä ihmisyyden potentiaalit ovat tuottaneet radikaalia uutta tietoa ja hämmästyttävää edellä kävijyyttä. Se ei tarkoita tieteellisten menetelmien hylkäämistä, vaan koko inhimillisen potentiaalin hyödyntämistä. Meillä ei kenties ole aikaa odottaa vuosikymmeniä tämänhetkisten suurten kysymysten ratkaisemiseen.

Asta Raami
Taiteen tohtori Asta Raami on intuitiotutkija, kouluttaja ja tietokirjailija. Hän on tutkinut luovuuden ja intuition teemoja 30 vuotta ja väitellyt intuition kehittämisestä luovissa prosesseissa. Vuosien aikana hän on saanut yhä uudestaan huomata aliarvioineensa niin intuition potentiaalin kuin ihmisten kyvyt hyödyntää luovan mielen ulottuvuuksia. Astan teokset Älykäs intuitio ja miten käytämme sitä (S&S 2016) ja Intuitio3 – yhteys mahdottoman ratkaisuun (Otava 2020) käsittelevät intuition monimuotoisuutta ja hyödyntämistä. Tällä hetkellä Asta toimii yrittäjänä ja kouluttajana innerversity.org -hankkeessa. Lisätietoa: www.astaraami.com

Henkilökuva: Kirsi Tuura